Siirry sisältöön
Huom! Voit käyttää YTHS:n palveluja ja Self-verkkopalvelua, kun olet ilmoittautunut läsnä olevaksi 1.8. alkaneelle syyslukukaudelle. Läsnäolotiedot päivittyvät YTHS:lle 1-3 päivän kuluessa ilmoittautumisesta. Mikäli et pääse kirjautumaan Self-palveluun ja asiasi on kiireellinen, otathan yhteyttä puhelimitse.

YTHS kutsui vuoden 2021 alussa koolle yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijoista koostuvan raadin, jonka tavoitteena on tuoda opiskelijan ääni mukaan YTHS:n toiminnan kehittämiseen.

Opiskelijaraadin toiminta on osa asiakasosallisuutta, jonka tavoitteena on ymmärtää syvällisesti opiskelijoiden tarpeita ja käyttäjäkokemuksia, ratkaista toimintaan liittyviä mahdollisia pullonkauloja ja tuottaa yhdessä kehittämisehdotuksia, uusia ratkaisuja ja toimintatapoja.

Näin opiskelijaraati toimii

  • Raatiin haetaan uusia jäseniä vuosittain loppuvuodesta julkaistavilla hakukuulutuksilla.
  • Raadin kokoonpanossa huomioidaan alueellinen ja korkeakoulukohtainen jakautuminen. Raatilaisten määrä voi vaihdella vuosittain.
  • Raadin jäsen sitoutuu toimintaan 1 vuodeksi (+1 vuoden optio). Raadin jäsenyys voi jatkua myös opintojen päätyttyä toimikauden loppuun.
  • Pienryhmien puheenjohtajat valitaan opiskelijajäsenten keskuudesta. 
  • YTHS:ltä toiminnassa on mukana useita eri osa-alueen asiantuntijoita.
  • Raati kokoontuu vuosittain kaikkiaan 6-9 kertaa; yleisiin kokouksiin muutaman kerran vuodessa ja pienryhmien kokouksiin 2-3 kertaa kevätlukukaudella ja 2-3 kertaa syyslukukaudella.
  • Raati kokoontuu Teamsin välityksellä ja toimii pääasiassa suomen kielellä.

Lue opiskelijaraadin toiminnasta:   

14.6.2022 YTHS:n opiskelijaraadin kevätkausi 2022 – Pienryhmien puheenjohtajien terveiset
13.12.2021 Opiskelijaraadin vuosi 2021
16.6.2021 YTHS:n opiskelijaraadin tuloksekas kevätkausi
19.2.2021 Opiskelijaraadin toiminta käynnistyi – vuoden 2021 teemana Self