Näin siirrät tai perut aikasi
- Peru aika viimeistään 24 tuntia aikaisemmin
- Ohjeet ajan siirtämiseen ja perumiseen, kun varattu aika on omassa palvelupisteessä
- Ohjeet ajan siirtämiseen ja perumiseen, kun varattu aika on kumppanin palvelupisteessä
- Peru vastaanottoaikasi, jos palveluiden käyttöoikeutesi on päättynyt
- Valmistumisen jälkeinen lukukausi
- Muu tilanne, jolloin et ole ilmoittautunut läsnä olevaksi lukukaudelle
Peru aika viimeistään 24 tuntia aikaisemmin
Jos et pääse vastaanotolle sinulle varattuna aikana, muistathan siirtää tai perua ajan hyvissä ajoin. Ajan siirtäminen tai peruminen tulee tehdä vähintään yhtä vuorokautta (24 h) ennen sovittua vastaanottoaikaa.
Jos et saavu vastaanotolle tai peruutat sen liian myöhään ilman hyväksyttävää syytä, veloitamme käyttämättömän ajan maksun. Käyttämättä jääneiden ja peruuttamattomien vastaanottojen maksu koskee kaikkia vastaanotto- ja tutkimuskäyntejä sekä YTHS:n omissa että kumppaneiden palvelupisteissä. Se koskee myös esimerkiksi etävastaanottoja, laboratoriokäyntejä sekä rokotuskäyntejä. Katso lisätietoja Maksut ja laskutus -sivulta.
Huomioithan, että vastaanotolle on saavuttava, vaikka et saisi vastaanottoajasta erillistä muistutusviestiä!
Ohjeet ajan siirtämiseen ja perumiseen, kun varattu aika on omassa palvelupisteessä
Jos vastaanottoaikasi on YTHS:n omassa palvelupisteessä, siirrä tai peru aikasi Self-verkkopalvelussa tai soita valtakunnalliseen puhelinpalveluumme. Jos siirrät varaamasi ajan toiseen ajankohtaan, et menetä saamaasi ajanvarauslupaa. Huomaathan, että siirretyistä ajoista sinulle ei tule muistutusviestiä ajanvarauksesta. Jos et jostakin syystä tarvitse sinulle varattua aikaa ollenkaan, voit perua ajanvarauksesi kokonaan. Ota huomioon, että peruessasi ajanvarauksen menetät ajanvarauslupasi.
Self-verkkopalvelu on käytössä vain Suomessa ja Ruotsissa.
Ohjeet ajan siirtämiseen ja perumiseen, kun varattu aika on kumppanin palvelupisteessä
Jos vastaanottoaikasi on YTHS:n kumppanin palvelupisteessä, siirrä tai peru aika palveluntarjoajan ohjeistuksen mukaisesti.
Peru vastaanottoaikasi, jos palveluiden käyttöoikeutesi on päättynyt
Valmistumisen jälkeinen lukukausi
Huomioithan, että YTHS:n palveluiden käyttöoikeus päättyy sen lukukauden loppuun, jonka aikana valmistut. Jos sinulle on varattu vastaanottoaika valmistumisajankohtasi jälkeiselle lukukaudelle, sinun tulee itse huolehtia kyseisen ajan perumisesta.
Vastaanottoajat eivät peruunnu käyttöoikeutesi lakatessa automaattisesti, vaan sinun tulee itse huolehtia perumisesta, jotta vältyt käyttämättä jääneiden ja peruuttamattomien vastaanottojen maksulta.
Muu tilanne, jolloin et ole ilmoittautunut läsnä olevaksi lukukaudelle
Sinun tulee perua aikasi oma-aloitteisesti myös muissa tapauksissa, joissa sinulle on varattu vastaanottoaika lukukaudelle, jonka ajaksi et ilmoittaudu läsnä olevaksi korkeakoulussasi.
Vastaanottoajat eivät peruunnu käyttöoikeutesi lakatessa automaattisesti, vaan sinun tulee itse huolehtia perumisesta, jotta vältyt käyttämättä jääneiden ja peruuttamattomien vastaanottojen maksulta.