Fysioterapia
Fysioterapiaryhmistä saat apua liikkumis- ja toimintakyvyn ylläpitämiseen ja parantamiseen. Ryhmät on tarkoitettu itsehoidon ja ennaltaehkäisyn tueksi. Voit osallistua ryhmiin, jos haluat ennakkoon kiinnittää huomiota omaan toimintakykyysi ja myös silloin, jos sinulla on jo jonkinlaista vaivaa toimintakyvyssäsi tai liikkumisessasi. Ryhmiin osallistuaksesi sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta fysioterapiasta eikä liikunnallista taustaa. Liikkeelle lähdetään perusasioista ja fysioterapeutti opastaa tekemään liikkeet oikein.
Koska ryhmät ovat useimmiten kohdennettu tietyn ruumiinosan ja tiettyjen ominaisuuksien vahvistamiseen, pääset harjoittelemaan juuri sinulle sopivalla tavalla.
Ryhmien tiedot päivitetään tälle sivulle syys- ja kevätlukukauden alussa.
Syksyn 2023 ryhmät
Valtakunnalliset Selkä ja niska kuntoon kotikonstein -etäryhmät
Etäryhmien tavoitteena on tarjota tietoa selän ja niskan hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä sekä oppia tunnistamaan omassa arjessaan ne tekijät, jotka ovat haitallisia selän hyvinvoinnille. Ryhmässä harjoitellaan selän ja niskan tukilihasten vahvistamista, liikkuvuuden ylläpitämistä sekä rentoutusasentoja, joiden lisäksi ryhmä tarjoaa työkaluja arkiliikunnan lisäämiseen. Tavoitteena on myös selittää ja auttaa ymmärtämään kipua.
Ryhmä on suunnattu lievästi oireileville selkä- ja niskaoireisille opiskelijoille. Jos kiinnostuit ryhmästä, ota ryhmä puheeksi vastaanotolla tai ole yhteydessä meihin valtakunnallisen palvelunumeron tai SelfChatin kautta. Ryhmään mahtuu enintään 15 opiskelijaa.
Aikataulut
- Selkä ja niska kuntoon kotikonstein, ryhmä 1: keskiviikkoisin 20.9.–11.10.2023 klo 14.15–15.45 (suomeksi).
- Selkä ja niska kuntoon kotikonstein, ryhmä 2: keskiviikkoisin 8.11.–29.11.2023 klo 14.15–15.45 (suomeksi)
Yksi ryhmäkerta rakentuu teoriaosuudesta, terapeuttisesta harjoittelusta sekä keskustelusta pienryhmissä.
Mieli kehossa -etäryhmä
Ryhmän tavoitteena on oppia tunnistamaan ja hallitsemaan ahdistuksen tunteita arjessa. Ryhmä on kokemuksellinen sekä menetelmä- ja harjoituskeskeinen. Tarkoitus on tutustua oman kehon tapaan reagoida hankalissakin tilanteissa ja oppia suhtautumaan siihen tavalla, mikä ei haittaa toiminta- eikä opiskelukykyä. Erilaisten harjoitusten kautta osallistujat saavat arkeensa konkreettisia työkaluja ahdistuksen hallintaan. Ryhmään mahtuu enintään 20 henkilöä.
Jos kiinnostuit ryhmästä, ota ryhmä puheeksi vastaanotolla tai ole yhteydessä meihin valtakunnallisen palvelunumeron tai SelfChatin kautta.
Ryhmän kieli: suomi
Aikataulut
Mieli kehossa -etäryhmä keskiviikkoisin keskiviikkoisin 25.10.–22.11.2023 klo 12.15–13.45.
Helli purentaasi -etäryhmä
Etäryhmän tavoitteena on lisätä tietoisuutta purentavaivoista ja antaa käytännön vinkkejä omahoitoon.
Ryhmä kokoontuu kertaluonteisesti, ja vaihtoehtoisten kokoontumiskertojen sisällöt ovat keskenään samanlaisia. Helli purentaasi -etäryhmän toteuttavat yhteistyössä suunterveyden ja fysioterapian ammattilaiset.
Jos kiinnostuit ryhmästä, pääset osallistumaan ryhmään Self-verkkopalvelun kautta. Ryhmä, sen tarkemmat tiedot ja Teams-osallistumislinkki löytyvät Self-verkkopalvelusta. Linkki vie suoraan Self-verkkopalvelun Terveydenedistämisen palvelut -valikkoon, jonka alta etäryhmään voi liittyä.
Ryhmien kieli: suomi
Aikataulut
- ryhmä: Helli purentaasi -etäryhmä 30.8.2023 kello 14.00–15.30
- ryhmä: Helli purentaasi -etäryhmä 25.10.2023 klo 14.00–15.30
- ryhmä: Helli purentaasi -etäryhmä 22.11.2023 klo 14.00–15.30
- ryhmä: Helli purentaasi -etäryhmä 12.12.2023 klo 14.00–15.30