Siirry sisältöön
Hoidontarpeen arviointimme on valitettavasti ruuhkautunut, ja Self-verkkopalvelun asiointilomakkeet ovat osittain pois käytöstä. Jos et pääse käyttämään tarvitsemaasi lomaketta, pyydämme ottamaan yhteyttä puhelimitse. Pahoittelemme mahdollista haittaa.

Aiheuttaako koronavirusepidemia epävarmuutta tai ahdistusta?

Koronavirusepidemian leviäminen aiheuttaa tällä hetkellä meissä monissa epävarmuuden ja ahdistuksen tunteita. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä tilanteeseen liittyy paljon sellaista mitä emme itse voi hallita. Meillä kaikilla on oma tapa reagoida epävarmoihin tilanteisiin, johon vaikuttaa esimerkiksi meidän yksilölliset ominaispiirteet, aiemmat kokemukset ja sosiaalinen ympäristö. Vaikka ulkoisissa olosuhteissa onkin paljon ennakoimattomuutta, voimme kuitenkin yhä arkisilla valinnoillamme ylläpitää riittävän hyvää mielen hyvinvointia.

Mitä voin tehdä?

  • Tiedosta asiat joihin voit vaikuttaa, esim. käsihygienia ja uutisten seurantatiheys. Vaikuttamismahdollisuuksiin keskittyminen lisää hallinnan tunnetta, mikä puolestaan edesauttaa stressin käsittelyä.
  • Seuraa pelkästään luotettavia tietolähteitä. Meidän kaikkien tulee olla tietoinen viranomaisten uusimmista ohjeista.  Samalla kuitenkin on myös tärkeätä, ettet altista itseäsi liian tiheästi ahdistusta herättäville ja provokatiivisille uutisille. Huhuilla on taipumus lisätä ahdistusta ja murehtimista. Voit vaikka varata päivittäin jonkin rajoitetun ajan, jolloin luet uusimmat tiedotteet.
  • Harjoittelee pitämään hyvää huolta itsestäsi. Pyri pitämään säännöllistä arkirytmiä yllä, etenkin uni- ja ruokarytmiä. Vaikka arki olisikin väliaikaisesti merkittävästi muuttunut, tuttujen arkirutiinien ylläpitäminen luo turvan tunnetta ja ylläpitää hyvinvointiasi.  
  • Mieti, mitä mielihyvää tuovia asioita voit yhä rauhassa toteuttaa. Kirjan lukeminen, sarjojen ja elokuvien katsominen, tanssiminen, laulaminen, kirjoittaminen ja käsillä puuhastelu ovat esimerkiksi asioita, joita voi vapaasta tehdä.
  • Pidä yhteyttä läheisiin. Jakakaa tunteita ja ajatuksia yhteiskunnalliseen tilanteeseen liittyen mutta muistakaa myös puhua muista asioista. Pitäkää yhteyttä etänä jos fyysisesti samassa tilassa oleminen ei ole mahdollista.
  • Muista olla armollinen itsellesi jos huomaat suorittavasti ja tuntevasi painavaa vastuuntuntoa omasta ja toisten hyvinvoinnista huolehtimisesta. Se, mitä teet riittää.
  • Mielenterveystalo.fi sivuilta löydät hyvää tietoa siitä, miten ylläpitää arkirutiineja, harjoituksia tunteiden tunnistamiseen ja epävarmuuden sietämiseen sekä hengitysharjoituksia (linkki alla).

Miten YTHS:n mielenterveyspalvelut järjestetään epidemian aikana?

Mielenterveystyö jatkuu epidemian aikana YTHS:llä ja muualla. Mielenterveystyön tekemisen tapa muuttuu ja pyrimme toteuttamaan sitä mahdollisimman paljon etäyhteyksien avulla. Lisätietoa saat asiointiohjeista tai ottamalla yhteyttä valtakunnallisten palvelunumeroiden kautta.