Siirry sisältöön

YTHS:n palvelualueilla aloitti kaksi uutta aluejohtajaa

Joulukuun alussa YTHS läntisen palvelualueen aluejohtajana aloitti terveystieteiden maisteri, EMBA Piia Niemi-Mustonen. Niemi-Mustonen siirtyi YTHS:lle Vantaan kaupungin terveyspalvelujohtajan tehtävästä.

YTHS läntisen uusi aluejohtaja Piia Mustonen-Niemi

YTHS keskisen aluejohtajana puolestaan aloitti terveydenhoitaja YAMK Reetaleena Hietala. Hän siirtyi YTHS:lle Coronaria Silmäklinikalta, jossa hän on toiminut eri johtotehtävissä ja keväästä 2020 lähtien sairaalayksiköiden operatiivisena johtajana.

YTHS keskisen uusi aluejohtaja Reetaleena Hietala

Uudet aluejohtajat kertovat kuulleensa YTHS:stä työpaikkana hyvää. Myönteinen mielikuva on ensimmäisten työpäivien aikana vahvistunut, ja he ovat kokeneet olonsa tervetulleiksi.

Molempia motivoi mahdollisuus tehdä merkityksellistä ja vaikuttavaa työtä ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin eteen.

”Tässä aluejohtajan työssä tämä toteutuu hienosti, kun pääsen vaikuttamaan opiskelijoiden terveyteen ja hyvinvointiin yhdessä meidän asiantuntevien ammattilaistemme kanssa”, sanoo Niemi-Mustonen. Hänen johtamallaan läntisellä alueella palveluiden piiriin kuuluu noin 50 000 korkeakouluopiskelijaa.

Samoilla linjoilla on YTHS keskisen aluejohtaja Hietala – työskentely lähes 40 000 korkeakouluopiskelijan terveyden hyväksi tuntuu merkitykselliseltä. Hietalalle on myös tärkeää, että työyhteisössä tehdään arvostavassa vuorovaikutuksessa yhteistyötä ja että moniammatillinen tekeminen vahvistaa osaamista ja ammatillista kehittymistä.

”Lisäksi rohkeus uudistua, kehittyä ja onnistua yhdessä motivoivat. Isoja teemoja ja odotuksia työtä kohtaan – olen luottavaisin mielin, että nämä toteutuvat YTHS:llä”, Hietala sanoo.

Aluejohtajat vastaavat alueella tuotettavien opiskeluterveydenhuollon palvelujen johtamisesta ja kehittämisestä sekä toiminnan tuloksellisuudesta. Aluejohtajat ovat säätiön johtoryhmän jäseniä, ja he raportoivat toimitusjohtajalle.