Siirry sisältöön

Terveyden edistämisen liikuntateemavuodet alkoivat – tule mukaan!

YTHS:n terveyden edistämisen valtakunnallinen liikuntateema sai 17. maaliskuuta 2021 mahtavan startin Lähdetään liikkeelle -webinaarissa, jota seurasi noin 330 osallistujaa ympäri Suomea!

Webinaari tarjosi täyttä asiaa liikunnan merkityksestä meille kaikille. Puheenvuoroista kaikui elämänkaariajattelu: liikunta on hyväksi kaiken ikää ja on järkevää aloittaa liikkuminen myöhään kuin ei milloinkaan. Lisäksi on parasta liikkua edes vähän kuin ei sitäkään.

Meistä jokaisen olisikin hyvä miettiä, mitä minä voin tehdä, jotta oma arki olisi liikkuvampaa. On esimerkiksi hyvä tauottaa etätyötä ja opiskelua, kannattaa valita portaat hissin sijaan tai nousta hetkeksi koneelta ja tehdä kyykkyyn ylös -liikkeitä. Ylipäänsä liike ja asentojen vaihtaminen on tärkeää.

YTHS:n erikoislääkäri Minna Paavonsalo kertoi tutkimuksiin perustuen opiskelijoiden tuki- ja liikuntaelinongelmista. Niiden mukaan opiskelijoiden yleisimpiä ongelmia ovat väsymys, päänsärky mutta myös ylä- ja alaselän oireet. Ongelmat juontavat juurensa opiskelijoiden liian vähäisestä liikkumisesta ja liiasta istumisesta. Samalla osa opiskelijoista liikkuu todella paljon.

Kohti liikkuvampia korkeakouluja

Jyväskylän yliopiston lasten ja nuorten liikuntafysiologian dosentti Eero Haapala puhui liikunnan merkityksestä aivojen toimintaan ja oppimiseen. Hän liputti terveellisen ruokavalion, riittävän unen, liikunnan ja vähäisen istumisen puolesta. Haapalan mielestä paras ratkaisu tehokkaampaan oppimiseen ja opiskelijoiden hyvinvointiin olisi säännöllinen liikkuminen opiskelupäivien sisällä.

Anniliina Ikonen ja Jussi Ansala Opiskelijoiden Liikuntaliitosta (OLL) esittelivät Liikkuva korkeakoulu -toimintaa ja antoivat erinomaisia käytännön vinkkejä koko korkeakouluympäristön liikunnallistamiseen ja opiskeluergonomian parantamiseen.

Kaiken kaikkiaan kyse on toimintakulttuurin muutostarpeesta kohti liikkuvampia korkeakouluja, ja siinä työssä me kaikki – niin opiskelijat, opettajat kuin terveydenedistämisen ammattilaisetkin – voimme toimia yhdessä ja esimerkkinä.

Katso alta webinaaritallenne!

Hyväksy kaikki evästeet nähdäksesi upotetut sisällöt. Vaihda evästeasetuksia

Hyödyllisiä linkkejä:

Lue Liikkuva korkeakoulu -toiminnasta

Tsekkaa Juili lähtee liikahtamalla -video

Opiskelijat taukojumppaavat seisten pöydän ääressä.