Siirry sisältöön

Hoitotakuuta koskeva raportointitapamme muuttuu lokakuun 2023 aikana. Raportointia muutetaan, koska hoitotakuun velvoitteet ovat muuttuneet 1.9.2023. Myös kuukausiraportointimme aikataulua muutetaan: jatkossa kunkin kuukauden tiedot ovat noudettavissa sivuiltamme seuraavan kuukauden loppupuolella. Huomioithan myös, että toistaiseksi tällä sivulla kerrotut tiedot hoitotakuuta koskevista määräajoista olivat voimassa vain 31.8.2023 saakka. Jos haluat tietää lainsäädännöstä 1.9.2023 jälkeen, luethan uutisemme:
YTHS valmistautunut hoitotakuulain muutoksiin.

Hoitotakuulainsäädännön mukaan asiakkaan tulee päästä lääketieteellisesti tai hammaslääketieteellisesti tarpeelliseksi todettuun kiireettömään tutkimukseen tai hoitoon yleis- ja mielenterveyspalveluissa kolmen kuukauden kuluessa ja suunterveydessä kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hoidontarve on todettu.

Hoitoon pääsy tarkoittaa terveydenhuollossa hoitoprosessin alkamista hoidontarpeen arvioinnin jälkeen, esimerkiksi oman vastuutiimin yhteydenottoa. Hoidon aloituksen jälkeen jatkohoitoa, esimerkiksi vastaanotolle pääsyä, voi tällä hetkellä joutua joissain palveluissa odottamaan.

Hoidon aloitus yleis- ja mielenterveydessä alueittain

Hoitosi YTHS:llä alkaa oman vastuutiimisi yhteydenotolla, jolloin tehdään hoitosuunnitelma ja määritellään hoitotoimenpiteitä.

Graafit kuvaavat hoidon aloituksen toteutumista yleis- ja mielenterveyden palveluissa YTHS:n palvelualueilla. Hoitotakuun mukaan hoitoon tulee päästä yleis- ja mielenterveys palveluissa 90 vuorokauden kuluessa hoidontarpeen arvioinnista. Nämä hoitoon pääsyt toteutuvat hoitotakuulainsäädännön puitteissa.

  • Tummansininen palkki kertoo, kuinka monella prosentilla asiakkaista hoito on alkanut 1-7 päivän kuluessa.
  • Vaaleansininen palkki kertoo, kuinka monella prosentilla asiakkaista hoito on alkanut 8-30 päivän kuluessa.
  • Harmaa palkki kertoo, kuinka monella prosentilla asiakkaista hoito on alkanut 31-90 päivän kuluessa.
Infograafin selite löytyy tekstistä.
(maaliskuu 2023-maaliskuu 2023.)

Yleis- ja mielenterveydessä kuuden viimeisen kuukauden aikana hoitoon pääsi 0–7 päivän kuluessa:

  • YTHS eteläinen 85 prosenttia
  • YTHS itäinen 86 prosenttia
  • YTHS keskinen 87 prosenttia
  • YTHS läntinen 88 prosenttia
  • YTHS pohjoinen 84 prosenttia

Yleis- ja mielenterveydessä kuuden viimeisen kuukauden aikana hoitoon pääsi 8–30 päivän kuluessa:

  • YTHS eteläinen 12 prosenttia
  • YTHS itäinen 10 prosenttia
  • YTHS keskinen 8 prosenttia
  • YTHS läntinen 9 prosenttia
  • YTHS pohjoinen 11 prosenttia
Infograafin selite löytyy tekstistä.

Yleis- ja mielenterveydessä hoitoon pääsi YTHS eteläisen alueella 0-7 päivän kuluessa:

  • maaliskuussa 94 prosenttia
  • huhtikuussa 94 prosenttia
  • toukokuussa 93 prosenttia
  • kesäkuussa 73 prosenttia
  • heinäkuussa 76 prosenttia
  • elokuussa 71 prosenttia

Yleis- ja mielenterveydessä hoitoon pääsi YTHS eteläisen alueella 8-30 päivän kuluessa:

  • maaliskuussa 6 prosenttia
  • huhtikuussa 6 prosenttia
  • toukokuussa 7 prosenttia
  • kesäkuussa 20 prosenttia
  • heinäkuussa 18 prosenttia
  • elokuussa 21 prosenttia

Yleis- ja mielenterveydessä hoitoon pääsi YTHS eteläisen alueella 31-90 päivän kuluessa:

  • maaliskuussa 1prosenttia
  • huhtikuussa 1 prosenttia
  • toukokuussa 1 prosenttia
  • kesäkuussa 7 prosenttia
  • heinäkuussa 6 prosenttia
  • elokuussa 7 prosenttia
Infograafin selite löytyy tekstistä.

Yleis- ja mielenterveydessä hoitoon pääsi YTHS itäisen alueella 0-7 päivän kuluessa:

  • maaliskuussa 97 prosenttia
  • huhtikuussa 98 prosenttia
  • toukokuussa 95 prosenttia
  • kesäkuussa 73 prosenttia
  • heinäkuussa 70 prosenttia
  • elokuussa 67 prosenttia

8-30 päivän kuluessa hoitoon pääsi

  • maaliskuussa 3 prosenttia
  • huhtikuussa 2 prosenttia
  • toukokuussa 4 prosenttia
  • kesäkuussa 17 prosenttia
  • heinäkuussa 19 prosenttia
  • elokuussa 25 prosenttia

Yleis- ja mielenterveydessä hoitoon pääsi YTHS itäisen alueella 31-90 päivän kuluessa:

  • maaliskuussa 1 prosenttia
  • huhtikuussa 1 prosenttia
  • toukokuussa 1 prosenttia
  • kesäkuussa 10 prosenttia
  • heinäkuussa 12 prosenttia
  • elokuussa 8 prosenttia
Infograafin selite löytyy tekstistä.

Yleis- ja mielenterveydessä hoitoon pääsi YTHS keskisen alueella 0-7 päivän kuluessa:

  • maaliskuussa 99 prosenttia
  • huhtikuussa 97 prosenttia
  • toukokuussa 96 prosenttia
  • kesäkuussa 82 prosenttia
  • heinäkuussa 69 prosenttia
  • elokuussa 75 prosenttia

8-30 päivän kuluessa hoitoon pääsi

  • maaliskuussa 1 prosenttia
  • huhtikuussa 2 prosenttia
  • toukokuussa 3 prosenttia
  • kesäkuussa 13 prosenttia
  • heinäkuussa 23 prosenttia
  • elokuussa 14 prosenttia

Yleis- ja mielenterveydessä hoitoon pääsi YTHS keskisen alueella 31-90 päivän kuluessa:

  • maaliskuussa 1 prosenttia
  • huhtikuussa 2 prosenttia
  • toukokuussa 2 prosenttia
  • kesäkuussa 5 prosenttia
  • heinäkuussa 10 prosenttia
  • elokuussa 11 prosenttia
Infograafin selite löytyy tekstistä.

Yleis- ja mielenterveydessä hoitoon pääsi YTHS läntisen alueella 0-7 päivän kuluessa:

  • maaliskuussa 98 prosenttia
  • huhtikuussa 98 prosenttia
  • toukokuussa 95 prosenttia
  • kesäkuussa 80 prosenttia
  • heinäkuussa 78 prosenttia
  • elokuussa 70 prosenttia

8-30 päivän kuluessa hoitoon pääsi

  • maaliskuussa 1 prosentti
  • huhtikuussa 2 prosenttia
  • toukokuussa 4 prosenttia
  • kesäkuussa 14 prosenttia
  • heinäkuussa 13 prosenttia
  • elokuussa 25 prosenttia

Yleis- ja mielenterveydessä hoitoon pääsi YTHS läntisen alueella 31-90 päivän kuluessa:

  • maaliskuussa 1 prosenttia
  • huhtikuussa 1 prosenttia
  • toukokuussa 1 prosenttia
  • kesäkuussa 5 prosenttia
  • heinäkuussa 9 prosenttia
  • elokuussa 5 prosenttia
Infograafin selite löytyy tekstistä.

Yleis- ja mielenterveydessä hoitoon pääsi YTHS pohjoisen alueella 0-7 päivän kuluessa:

  • maaliskuussa 95 prosenttia
  • huhtikuussa 98 prosenttia
  • toukokuussa 92 prosenttia
  • kesäkuussa 77 prosenttia
  • heinäkuussa 80 prosenttia
  • elokuussa 64 prosenttia

8-30 päivän kuluessa hoitoon pääsi:

  • maaliskuussa 4 prosenttia
  • huhtikuussa 2 prosenttia
  • toukokuussa 7 prosenttia
  • kesäkuussa 18 prosenttia
  • heinäkuussa 12 prosenttia
  • elokuussa 23 prosenttia

Yleis- ja mielenterveydessä hoitoon pääsi YTHS pohjoisen alueella 31-90 päivän kuluessa:

  • maaliskuussa 1prosenttia
  • huhtikuussa 1 prosenttia
  • toukokuussa 1 prosenttia
  • kesäkuussa 6 prosenttia
  • heinäkuussa 9 prosenttia
  • elokuussa 13 prosenttia

Keskimääräisiä odotusaikoja vastaanotoille

Eri ammattiryhmien välillä on eroja siinä, kuinka pitkä aika ajanvarauksen ja vastaanottokäynnin välillä on. Katso alta esimerkkejä kahdesta eri ammattiryhmästä.

Näet tästä graafista, kuinka monta vuorokautta YTHS:n eri palvelualueilla keskimäärin kului, että asiakas pääsi ajanvarauksen jälkeen terveydenhoitajan vastaanotolle. Sininen graafi kuvaa YTHS eteläisen palvelualuetta, vaaleanharmaa YTHS itäistä, tummanharmaa YTHS keskistä, pinkki YTHS läntistä ja musta YTHS pohjoista.

Infograafin selite löytyy tekstistä.

YTHS eteläisen palvelualueella yleislääkärin vastaanotolle pääsyyn kului ajanvarauksesta:

  • maaliskuussa 2023 keskimäärin 28 vuorokautta
  • huhtikuussa 2023 keskimäärin 33 vuorokautta
  • toukokuussa 2023 keskimäärin 34 vuorokautta
  • kesäkuussa 2023 keskimäärin 30 vuorokautta
  • heinäkuussa 2023 keskimäärin 34 vuorokautta
  • elokuussa 2023 keskimäärin 38 vuorokautta

YTHS itäisen palvelualueella yleislääkärin vastaanotolle pääsyyn kului ajanvarauksesta:

  • maaliskuussa 2023 keskimäärin 54 vuorokautta
  • huhtikuussa 2023 keskimäärin 50 vuorokautta
  • toukokuussa 2023 keskimäärin 44 vuorokautta
  • kesäkuussa 2023 keskimäärin 43 vuorokautta
  • heinäkuussa 2023 keskimäärin 41 vuorokautta
  • elokuussa 2023 keskimäärin 47 vuorokautta

YTHS keskisen palvelualueella yleislääkärin vastaanotolle pääsyyn kului ajanvarauksesta:

  • maaliskuussa 2023 keskimäärin 60 vuorokautta
  • huhtikuussa 2023 keskimäärin 62 vuorokautta
  • toukokuussa 2023 keskimäärin 61 vuorokautta
  • kesäkuussa 2023 keskimäärin 47 vuorokautta
  • heinäkuussa 2023 keskimäärin 48 vuorokautta
  • elokuussa 2023 keskimäärin 46 vuorokautta

YTHS läntisen palvelualueella yleislääkärin vastaanotolle pääsyyn kului ajanvarauksesta:

  • maaliskuussa 2023 keskimäärin 30 vuorokautta
  • huhtikuussa 2023 keskimäärin 36 vuorokautta
  • toukokuussa 2023 keskimäärin 41 vuorokautta
  • kesäkuussa 2023 keskimäärin 35 vuorokautta
  • heinäkuussa 2023 keskimäärin 21 vuorokautta
  • elokuussa 2023 keskimäärin 51 vuorokautta

YTHS pohjoisen palvelualueella yleislääkärin vastaanotolle pääsyyn kului ajanvarauksesta:

  • maaliskuussa 2023 keskimäärin 35 vuorokautta
  • huhtikuussa 2023 keskimäärin 47 vuorokautta
  • toukokuussa 2023 keskimäärin 52 vuorokautta
  • kesäkuussa 2023 keskimäärin 65 vuorokautta
  • heinäkuussa 2023 keskimäärin 68 vuorokautta
  • elokuussa 2023 keskimäärin 69 vuorokautta

Näet tästä graafista, kuinka monta vuorokautta YTHS:n eri palvelualueilla keskimäärin kului, että asiakas pääsi ajanvarauksen jälkeen terveydenhoitajan vastaanotolle. Sininen graafi kuvaa YTHS eteläisen palvelualuetta, vaaleanharmaa YTHS itäistä, tummanharmaa YTHS keskistä, pinkki YTHS läntistä ja musta YTHS pohjoista.

Infograafin selite löytyy tekstistä.

YTHS eteläisen palvelualueella terveydenhoitajan vastaanotolle pääsyyn kului ajanvarauksesta:

  • maaliskuussa 2023 keskimäärin 23 vuorokautta
  • huhtikuussa 2023 keskimäärin 24 vuorokautta
  • toukokuussa 2023 keskimäärin 24 vuorokautta
  • kesäkuussa 2023 keskimäärin 17 vuorokautta
  • heinäkuussa 2023 keskimäärin 17 vuorokautta
  • elokuussa 2023 keskimäärin 19 vuorokautta

YTHS itäisen palvelualueella terveydenhoitajan vastaanotolle pääsyyn kului ajanvarauksesta:

  • maaliskuussa 2023 keskimäärin 30 vuorokautta
  • huhtikuussa 2023 keskimäärin 37 vuorokautta
  • toukokuussa 2023 keskimäärin 28 vuorokautta
  • kesäkuussa 2023 keskimäärin 28 vuorokautta
  • heinäkuussa 2023 keskimäärin 27 vuorokautta
  • elokuussa 2023 keskimäärin 32 vuorokautta

YTHS keskisen palvelualueella terveydenhoitajan vastaanotolle pääsyyn kului ajanvarauksesta:

  • maaliskuussa 2023 keskimäärin 22 vuorokautta
  • huhtikuussa 2023 keskimäärin 20 vuorokautta
  • toukokuussa 2023 keskimäärin 25 vuorokautta
  • kesäkuussa 2023 keskimäärin 19 vuorokautta
  • heinäkuussa 2023 keskimäärin 23 vuorokautta
  • elokuussa 2023 keskimäärin 12 vuorokautta

YTHS läntisen palvelualueella terveydenhoitajan vastaanotolle pääsyyn kului ajanvarauksesta:

  • maaliskuussa 2023 keskimäärin 25 vuorokautta
  • huhtikuussa 2023 keskimäärin 26 vuorokautta
  • toukokuussa 2023 keskimäärin 32 vuorokautta
  • kesäkuussa 2023 keskimäärin 17 vuorokautta
  • heinäkuussa 2023 keskimäärin 17 vuorokautta
  • elokuussa 2023 keskimäärin 26 vuorokautta

YTHS pohjoisen palvelualueella terveydenhoitajan vastaanotolle pääsyyn kului ajanvarauksesta:

  • maaliskuussa 2023 keskimäärin 30 vuorokautta
  • huhtikuussa 2023 keskimäärin 33 vuorokautta
  • toukokuussa 2023 keskimäärin 41 vuorokautta
  • kesäkuussa 2023 keskimäärin 27 vuorokautta
  • heinäkuussa 2023 keskimäärin 22 vuorokautta
  • elokuussa 2023 keskimäärin 28 vuorokautta

Hoidon aloitus suunterveydessä alueittain

Graafit kuvaavat hoidon aloituksen toteutumista suunterveyden palveluissa YTHS:n palvelualueilla. Hoitotakuun mukaan hoitoon tulee päästä suunterveyden palveluissa 180 vuorokauden kuluessa hoidontarpeen arvioinnista. Nämä hoitoon pääsyt toteutuvat hoitotakuulainsäädännön puitteissa.

  • Tummansininen palkki kertoo, kuinka monta prosenttia asiakkaista on päässyt hoitoon 1-7 päivän kuluessa.
  • Vaaleansininen palkki kertoo hoitoon päässeiden osuuden 8-30 päivän kuluessa.
  • Harmaa palkki kertoo hoitoon päässeiden osuuden 31-90 päivän kuluessa.
  • Musta palkki kertoo hoitoon päässeiden osuuden 91-180 päivän kuluessa.
Infograafin selite löytyy tekstistä.
(maaliskuu 2023–elokuu 2023.)

Suunterveydessä kuuden viimeisen kuukauden aikana hoitoon pääsi 0–7 päivän kuluessa:

  • YTHS eteläinen 32 prosenttia
  • YTHS itäinen 36 prosenttia
  • YTHS keskinen 25 prosenttia
  • YTHS läntinen 30 prosenttia
  • YTHS pohjoinen 32 prosenttia

Hoitoon pääsi 8–30 päivän kuluessa:

  • YTHS eteläinen 13 prosenttia
  • YTHS itäinen 27 prosenttia
  • YTHS keskinen 16 prosenttia
  • YTHS läntinen 16 prosenttia
  • YTHS pohjoinen 13 prosenttia

Hoitoon pääsi 31–90 päivän kuluessa:

  • YTHS eteläinen 17 prosenttia
  • YTHS itäinen 28 prosenttia
  • YTHS keskinen 16 prosenttia
  • YTHS läntinen 32 prosenttia
  • YTHS pohjoinen 15 prosenttia

Hoitoon pääsi 91–180 päivän kuluessa:

  • YTHS eteläinen 38 prosenttia
  • YTHS itäinen 9 prosenttia
  • YTHS keskinen 43 prosenttia
  • YTHS läntinen 22 prosenttia
  • YTHS pohjoinen 40 prosenttia
Infograafin selite löytyy tekstistä.

Maaliskuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 32 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 15 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 15 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 38 %.

Huhtikuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 34 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 14 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 13 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 40 %.

Toukokuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 41 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 15 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 9 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 35 %.

Kesäkuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 40 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 10 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 14 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 36 %.

Heinäkuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 11 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 5 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 18 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 66 %.

Elokuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 24 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 14 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 36 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 26 %.

Infograafin selite löytyy tekstistä.

Maaliskuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 37 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 26 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 26 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 11 %.

Huhtikuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 30 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 37 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 22 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-80 päivän kuluessa 10 %

Toukokuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 44 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 30 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 17 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 10 %.

Kesäkuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 49 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 16 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 24 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 10 %.

Heinäkuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 12 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 10 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 64 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 14 %.

Elokuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 31 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 29 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 38 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 1 %.

Infograafin selite löytyy tekstistä.

Maaliskuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 22 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 17 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 19 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 42 %.

Huhtikuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 23 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 21 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 14 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 43 %.

Toukokuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 21 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 16 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 12 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 51 %.

Kesäkuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 35 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 12 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 9 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 43 %.

Heinäkuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 18 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 14 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 30 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 38 %.

Elokuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 30 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 16 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 28 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 26 %.

Infograafin selite löytyy tekstistä.

Maaliskuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 33 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 19 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 30 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 19 %.

Huhtikuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 29 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 18 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 30 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 23 %.

Toukokuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 39 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 19 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 7 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 35 %.

Kesäkuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 38 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 15 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 22 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 25 %.

Heinäkuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 7 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 9 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 75 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 9 %.

Elokuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 17 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 11 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 63 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 10 %.

Infograafin selite löytyy tekstistä.

Maaliskuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 39 %

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 16 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 15 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 30 %.

Huhtikuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 37 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 13 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 13 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 38 %.

Toukokuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 29 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 15 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 9 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 47 %.

Kesäkuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 38 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 14 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 12 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 37 %.

Heinäkuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 16 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 10 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 22 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 52 %.

Elokuu 2023

Suunterveydessä hoitoon pääsi 0-7 päivän kuluessa 20 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 8-30 päivän kuluessa 8 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 31-90 päivän kuluessa 26 %.

Suunterveydessä hoitoon pääsi 91-180 päivän kuluessa 46 %.

Poikkeamat hoitotakuusta

Hoitotakuun mahdollisista poikkeamista raportoidaan kappalemääräisesti kuukausittain sen jälkeen, kun poikkeama on vahvistettu.

(Päivitetty 12.9.2023)