Siirry sisältöön
Kaikki omat palvelupisteemme, SelfChat ja valtakunnalliset puhelinpalvelumme ovat kiinni juhannusaattona perjantaina 21.6.2024.

Seksitaudit ovat emätin- ja anaaliyhdynnässä sekä suuseksissä tarttuvia tauteja. Seksitaudit aiheuttavat joskus oireita, mutta useimmiten ne ovat oireettomia. Yleensä oireettomuus aiheuttaa sen, että tartunta leviää eteenpäin. Tämä takia on aina olemassa riski, että harrastaa seksiä omasta tartunnastaan tietämättömän kanssa. Seksuaaliterveydestään voi huolehtia parhaiten asianmukaisella ehkäisyllä ja käymällä testeissä. On hyvä muistaa, että itsekin voi olla tartunnan saanut, joka jakaa sitä tietämättään eteenpäin.

Suojaudu tartunnalta

Seksitaudeilta voit suojautua tehokkaasti käyttämällä kondomia yhdynnässä. Suuseksissä voit suojautua kondomilla, tai naisen ollessa suuseksiä vastaanottavana osapuolena voit käyttää halkaistua kondomia tai erityistä suuseksisuojaa.  Miehille kondomi on paitsi keino suojata itseään seksitaudeilta, myös ainut ehkäisyväline, jonka käytöstä he voivat huolehtia.

Seksitautien testaus 

Seksitauteja, kuten klamydiaa ja tippuria voidaan testata virtsatestillä. Verikokeella taas voidaan testata muun muassa HIV, kuppa, hepatiitti B, hepatiitti C. Osalle seksitaudeista, kuten herpes ja kondylooma, ei ole olemassa yksinkertaista testimenetelmää. Herpesrakkuloista voidaan kuitenkin osoittaa virus erityisillä virustesteillä ja kondyloomien diagnoosi perustuu yleensä niiden tyypilliseen ulkonäköön.

Kaikki seksitaudit voivat olla aluksi oireettomia. Testeihin on syytä hakeutua pienenkin epäilyn herätessä. Testeihin kannattaa mennä myös esimerkiksi silloin, jos on ollut suojaamattomassa seksikontaktissa muun kuin vakituisen kumppanin kanssa.

  1. Jos olet oireeton, mutta haluat varmistaa tilanteesi, on maksuton etätesti helpoin tapa selvittää tilanne. Saat etätestin avulla tulokset tippuri- ja klamydiaepäilyistä nopeasti. Linkin etätestin tilaukseen löydät sivun oikeasta laidasta. Huomaathan, että etätestillä ei pystytä testaamaan suun limakalvoilla tai peräaukossa esiintyviä seksitauteja. Jos epäilet tartuntaa suussa tai peräaukossa, ota yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen.
  2. Jos sinulla on seksitaudeille tyypillisiä oireita tai tarvitset muuten laajempia tutkimuksia, ota yhteys terveydenhuollon ammattilaiseen, joka tekee arvion jatkohoidon tarpeestasi. Oireita voivat olla esimerkiksi kirvely virtsatessa tai virtsaamisvaikeudet, poikkeava vuoto virtsaputkesta tai emättimestä, kutina, kirvely, näppylät, rakkulat tai haavaumat sukuelinten alueella, alavatsakipu ja kuume. Seksitaudin tartuntaa ei voi kuitenkaan päätellä vain oireiden pohjalta, vaan diagnoosi perustuu aina laboratoriotutkimuksiin. Jos olet ollut suojaamattomassa suu- tai anaaliseksissä, mainitse tästä tutkimusten yhteydessä. Näin näytteet osataan ottaa oikeasta paikasta.

Hoito

Hoito määräytyy aina todetun taudin perusteella. 

Tietolähteet: Duodecim, Terveysportti, Lääkärin tietokanta 

YTHS Yleislääkäri / 28.6.2022