Siirry sisältöön
Hoidontarpeen arviointimme on valitettavasti ruuhkautunut, ja Self-verkkopalvelun asiointilomakkeet ovat osittain pois käytöstä. Jos et pääse käyttämään tarvitsemaasi lomaketta, pyydämme ottamaan yhteyttä puhelimitse. Pahoittelemme mahdollista haittaa.

Tavallisin syy hammassärkyyn on hampaan reikiintyminen. Syvä reikä eli karies ärsyttää hampaan ydintä eli pulpaa ja saa sen särkemään. Samankaltaisia särkyoireita voivat aiheuttaa myös syvälle ulottuva hampaan paikka, purennan aiheuttama ylirasitus tai hampaaseen kohdistunut isku. 

Itsehoito 

Ensiapuna kotona voi ottaa kipulääkettä, esimerkiksi ibuprofeenia tai parasetamolia. Myös kylmä- tai kuumahaudetta kannattaa kokeilla.

Milloin hoitoon?

Vaikka hammassärky laantuisikin, sen syy on aina aiheellista selvittää. Hoitoon kannattaa hakeutua niin pian kuin mahdollista. Mikäli kivun lisäksi esiintyy voimakasta turvotusta kasvojen alueella ja/tai sinulla on nielemisvaikeuksia, hakeudu välittömästi hammaslääkäripäivystykseen. 

Hoito

Reikiintynyt hammas hoidetaan paikkaamalla. Jos hammasydin on tulehtunut, hampaaseen on tehtävä juurihoito. Juurihoidossa puudutetun hampaan ydinontelo puhdistetaan perusteellisesti, juurikanava(t) laajennetaan ja lääkitään sekä täytetään tiiviisti juurentäyteaineella, jonka jälkeen hammas paikataan normaalisti. Juurihoito vaatii yleensä useampia hoitokäyntejä.

Tietolähteet: Duodecim: Terveysportti, Lääkärin tietokanta

YTHS Hammaslääkäri / 29.3.2022

Palvelut käytössäsi