Siirry sisältöön
Yleis- ja mielenterveyden valtakunnallinen palvelunumero palvelee 22.-24.9.2021 poikkeuksellisesti klo 8.00-13.00. Pahoittelemme mahdollista haittaa.

Vinkit kaamosväsymyksen taltuttamiseen

Kaamosoireet ovat yleisiä loka–tammikuussa. Oireissa on yksilöllisiä eroja. Yleisempiä kaamosoireita ovat

  • päiväväsymys
  • mielialan lasku ja ärtyneisyys
  • aktiivisuuden väheneminen
  • liikunnan väheneminen
  • epämääräiset kivut
  • liikaunisuus, heikko unenlaatu tai unettomuus
  • makeannälkä (hiilihydraattien tarve lisääntyy).

Eläminen kaamoksessa sujuu, kun

  • muistat ulkoilla, harrastaa liikuntaa ja rentoutua kaamosaikaankin.
  • pidät huolta riittävästä yöunesta ja säännöllisestä vuorokausi- ja viikkorytmistä.
  • huolehdit riittävästä D-vitamiinin saannista.
  • liikut ulkona valoisaan aikaan. Kirkas valohoito voi olla avuksi monille.
  • huomioit, että väsyneenä ihminen usein liioittelee ongelmiaan ja myös kaamoksen synkkyyttä.

Tankkaa valoa kirkasvalolampulla

Kirkasvalolamppu on laite, jonka valomäärä on vähintään 2 500 luksia. Kirkasvalolampun valo muistuttaa auringonvaloa, mutta siinä ei ole uv-säteilyä. Mikä tahansa kirkasta valoa tuottava valaisin ei ole kirkasvalolamppu. Kirkasvalolampusta löytyy aina lääkintälaitteen CE-merkintä ja nelinumeroinen koodi.

Huomioi nämä kirkasvalolampun käytössä:

  • Suositeltava aika kirkasvalolampun käytölle on aamupäivä: aamuinen valohoito auttaa päiväväsymykseen ja nukahtamisongelmiin. Lamppua ei kannata käyttää illalla.
  • Sopiva annos kirkasvalohoitoa on 30–60 minuuttia päivässä valon voimakkuudesta riippuen. Aloita 10 minuutin jaksolla ja lisää aikaa asteittain.
  • Istu riittävän lähellä kirkasvalolamppua. Tarkista lampun käyttöohjeista oikea hoitoetäisyys. Suositusetäisyys on valon voimakkuudesta riippuen 85 cm–200 cm.
  • Älä katsoa valoa suoraan, valon on tultava epäsuorasti silmiin. Lue vaikka samaan aikaan tenttikirjaa.