Opiskelijan parempaa terveyttä

Esiintymisjännitys

| Yleisyys | Tuntomerkit | Näkyykö jännittäminen? | Milloin ja mistä kannattaa hakea apua? | Voiko esiintymisjännitystä lievittää? | Miksi esiintymistä jännitetään? | Onko pelko sairautta? | Kirjallisuutta |

Muiden tarkkailtavana oleminen ja omien mielipiteiden esittäminen ei ole kaikille yhtä helppoa. Mitä vaativammaksi tilanne tulkitaan, sitä vahvemmin autonominen hermosto reagoi ja adrenaliinin eritys lisääntyy. Seuraa sykkeen kiihtyminen ja monia ikävän tuntuisia fyysisiä muutoksia, esimerkiksi hikoilua, vapinaa ja huimauksen tunnetta.

Yleisölle puhumisen jännittäminen voi haitata opiskeluun keskittymistä ja aiheuttaa voimakasta stressiä. Se voi johtaa jopa kaiken esilläolon välttämiseen ja vaikeuttaa opinnoissa etenemistä.

Puhumisen ja osallistumisen jännittämistä voi vähentää ja muuntaa myönteiseksi energiaksi muuttamalla esiintymiseen liittyviä ajatuksia ja tunteita sekä harjaantumalla esiintymistaidoissa.

Yleisyys

Esiintymisen jännittäminen on hyvin yleistä. Käytännössä jokainen kertaluonteinen puhuminen yleisölle saa elimistön vireytymään.

Tuntomerkit

Jännittäminen tuntuu sekä kehossa että mielessä. Tavallisimpia esiintymisjännityksen tuntemuksia kehossa ovat sydämen sykkeen tihentyminen, hikoilu, kasvojen kuumotus, käsien vapina, perhosten lentely vatsassa, äänen väriseminen ja hengitysrytmin muutokset, ilma tuntuu loppuvan puheessa kesken tai sitä on liikaa. Puhuja tuntee itsensä levottomaksi ja hermostuneeksi.

Puhujan ajatuksiin nousee epäilyjä ja itsekriittisiä mielipiteitä oman puheen kiinnostavuudesta, ymmärrettävyydestä ja omista kyvyistä esiintyjänä. Mieli saattaa täyttyä ahdistavista ajatuksista, joissa oma esiintyminen näyttäytyy huonona ja epäonnistuneena. Esityksen aikana ajatus tuntuu kulkevan oudosti ja keskittyminen asiaan on hankalaa. Vaikka ilmenemismuotoja on paljon ja oireet saattavat tuntua hyvin voimakkailta, kyse ei ole sairaudesta.

Näkyykö jännittäminen?

Koetusta esiintymisjännityksestä on havaittavissa yleensä vain pieni osa. Tästä johtuu, että jännittämisen yleisyys pysyy salassa. Jokainen esiintyjä luulee olevansa se ainoa, joka jännittää, koska muiden jännittäminen ei näy ulospäin.

Jännittämisen mukanaan tuoma pidättyväisyys ja ilmaisun niukkuus voidaan virheellisesti tulkita esimerkiksi välinpitämättömyydeksi tai ylimielisyydeksi, nopea liikehdintä ja puna poskilla taas yhtä hyvin innostumiseksi.

Levottomaan vilkuiluun, liian nopeaan puhetempoon tai vetäytymistä viestiviin kehon asentoihin voidaan esiintymisharjoituksissa löytää esityksen tavoitteita tukevia vaihtoehtoja.

Milloin ja mistä kannattaa hakea apua?

Jos jännittäminen alkaa rajoittaa jokapäiväistä elämää, esimerkiksi estää menemästä tilaisuuksiin, jotka muuten tuntuvat kiinnostavilta, tai osallistumasta kursseihin, on hyvä ottaa yhteys YTHS:n yleislääkäriin tai (neuvonta)psykologiin. Keskustelun perusteella hän valitsee parhaan hoitotavan.

Jos pelot kohdistuvat vain esiintymiseen, mutta ovat niin voimakkaat, että esimerkiksi seminaariesitelmän pitäminen tai osallistuminen puheviestinnän kurssille tuntuu mahdottomalta, on silloinkin YTHS:n yleislääkäri tai (neuvonta)psykologi oikea keskustelukumppani.

Hoitovaihtoehtoina ovat YTHS:n tarjoamat psykoterapiavaihtoehdot, yleensä jokin lyhytterapia tai erityisesti jännittäjille tarjotut ryhmät sekä lääkkeellinen hoito.

Useimmissa kaupungeissa on tarjolla myös puheviestinnän kursseja, jotka on suunnattu erityisesti ujoille tai esiintymisjännittäjiksi itsensä tunnistaville. Näitä kursseja järjestetään myös YTHS:n psykologin ja yliopiston puheviestinnän opettajan yhteistyönä. Tietoja kursseista voi kysellä sekä YTHS:stä että yliopistojen kielikeskuksista tai vastaavista yksiköistä.

Yliopistojen puheviestintäkurssien ohjelmassa on aina myös esiintymisjännittämiseen liittyviä teemoja, niin kiinteästi kehon vireytyminen liittyy julkiseen esiintymiseen. Lisäksi opiskellaan mm. puheen valmistelemista ja havainnollistamista. Mystiset asiat muuttuvat arkipäiväisiksi.

Voiko esiintymisjännitystä lievittää?

Esiintymisjännityksen lievittämiseen on monia keinoja. Koska jännittämisen syyt ovat eri ihmisillä erilaisia, myös lievityskeinot tepsivät eri tavoin. Apua voi saada seuraavista:

  • rentoutumisharjoituksista ja liikunnasta
  • mielikuvaharjoittelusta
  • esiintymiseen liittyvien puheviestintätaitojen harjoittelusta
  • esiintymiskokemuksen kartuttamisesta
  • esiintymiseen liittyvien ajatusmallien kyseenalaistamisesta
  • terapiasta
  • kehon oireita lievittävästä lääkityksestä.

Jännittäjän olisi tärkeä saada kokea riittävän turvallisessa ja toisaalta riittävän haasteellisessa ympäristössä, että epävarmuuden tunteet, virheet ja epäonnistumiset kuuluvat normaaliin elämään. Itsenäisyys saavutetaankin vasta, kun omat turvattomuuden ja haavoittuvuuden tunteet uskalletaan kohdata.

Miksi esiintymistä jännitetään?

Kokemuksen vähäisyys ja kielteisyys ovat yleisimmät syyt kiusalliselta tuntuvaan jännittämiseen. Kouluiässä esitelmät koetaan helposti muiden arvostelun kohteena oloksi. Tämä on luonnollista ikävaiheessa, jossa sosiaalinen identiteetti muotoutuu ja huomio on kiinnittynyt mm. omaan ulkonäköön, erityislaatuisuuteen ja vertaishyväksyntään.

Oppitunteilla korostuu suotta suoritustekniikoiden hallinta ja yleinen vaikutelma, mm. puheen sujuvuus ja mahdolliset maneerit sekä yleisön hyväksynnän saaminen. On todettu, että jännittäjällä on usein voimakas halu onnistua ja saada osakseen hyväksyntää. Täydellisen hyväksynnän saamisen tarve voi johtaa ajatukseen "elleivät kaikki yleisössä hyväksy minua kokonaan, olen täysin epäonnistunut".

Työelämässä sen sijaan onnistumista arvioidaan sillä, onko puhuja ollut ymmärrettävä, onko hän osannut tehdä sanomansa konkreettiseksi ja onko puheella toivotut seuraukset, vaikkapa yleisön vakuuttuminen tai sitoutuminen.

Kielteiset kokemukset yleisölle puhumisesta voivat johtua aidosta epäonnistumisesta: "Unohdin kokonaan, mitä piti sanoa", "Lopuksi puheenjohtaja sanoi, ettei pidä tulla haaskaamaan muiden aikaa", "Ääneni sortui, en pystynyt enää hengittämään". Onneksi hyvin harva tekee sitä johtopäätöstä, että mokan syynä olisi jokin persoonan pysyvä ominaisuus; kyse on yleensä vääränlaisesta valmistautumisesta tai kerta kaikkiaan huonosta onnesta.

Oman kehon tuntemukset säikäyttävät monia - turhaan. Aivan ratkaisevaa nimittäin jännittämisessä on, miten fyysiset muutokset tulkitaan. Vapina, hikoilu tai vatsan perhoset eivät ole suorassa yhteydessä viestijänä onnistumiseen. Hyvin kielteinen tulkinta tarkoittaa, että puhuja ajattelee niiden merkitsevän varmaa epäonnistumista ja arvioi itsensä surkeaksi esiintyjäksi. Hyvin myönteinen tulkinta puolestaan tarkoittaa, että samat "oireet" ovat hyvä merkki siitä, että kaikki onnistuu ja esiintyjä on valmis pistämään parastaan.

Ylisuuret odotukset lisäävät adrenaliinin eritystä. Fyysiset seuraukset ovat rajut ja usein johtopäätöksenä on itsensä nimeäminen "kovaksi jännittäjäksi". Korkeakouluopiskelijoilla on luonnollisesti tahto pärjätä, mutta jännitysongelmien taustalla voi olla myös nopeaa itsenäistymistä korostava perhekulttuuri, jossa lapsen ja nuoren on odotettu kehittyvän nopeasti pärjääväksi ja osaavaksi. Nuori on oppinut elämään sen jatkuvan uhan kanssa, ettei täytä vaatimuksia, eikä siksi voi olla varma, että kelpaa, ilman riittävää kaikessa ponnistelemista.

Realististen tavoitteiden asettaminen ja sen hyväksyminen, että taito karttuu vähitellen, voi auttaa ymmärtämään, ettei kyse olekaan erityisesti esiintymisestä tai jännittämisestä, vaan halusta menestyä opinnoissa ja työssä.

Itseään vähättelevä asenne voi johtua siitä, että kasvuympäristössä joko ei ole tullut huomatuksi lainkaan tai on tullut kohdelluksi väheksyvästi. "Älä luule, että olet jotakin" -ilmapiirissä kasvaneen nuoren on vaikea oppia luottamaan, että muut haluavat kuunnella hänen sanottavansa. Seurauksena on esiintymisen välttäminen ja varmuutta antavien kokemusten puute.

Toisaalta perheen kasvuilmapiiriä voi sävyttää ylihuolehtivaisuus, jolloin itsenäistymistä ei ehkä tueta riittävästi ja lasta ja nuorta suojellaan virheiltä. Tällöin ympäristö saatetaan kokea korostuneesti uhkaavana ja turvattomana. Omien mielipiteiden esittämiseen liittyviä riskejä ja "esiintymisvirheiden" mahdollisuutta suurennellaan. Taas seurauksena on puheenvuorojen ottamisen välttäminen ja varmuutta antavien kokemusten vähäisyys.

Onko pelko sairautta?

Vaaran ennakointi ja uhan tunnistaminen on välttämätöntä jopa ihmisen hengissä säilymisen kannalta. Esimerkiksi juopuneen kyydistä kieltäytyminen on tervettä vaaran välttämistä.

Sosiaalisissa tilanteissa on normaalia, että ihmistä askarruttaa, miten tilanne etenee ja mitä toiset hänestä ajattelevat, varsinkin jos toinen ihminen vaikuttaa kiinnostavalta tai on selvästi hallitsevassa asemassa, tavalla tai toisella. Toisille vuorovaikutustilanteet tosin näyttäytyvät enemmän piristävänä ilona, toisille monia epävarmuustekijöitä sisältävänä välttämättömyytenä.

Epävarmuuden tuntemukset kuuluvat jokaisen elämään, mutta jos pelko estää tekemästä niitä asioita, joita haluaisi tehdä, on se ottamassa yliotteen tavalla, joka haittaa elämän toteuttamista. Silloin ihmisen on syytä hakea tukea kierteen suunnan muuttamiseen.

Sosiaalisten tilanteiden pelko on psykiatrisessa häiriöluokituksessa sijoitettu ahdistuneisuushäiriöiden ryhmään. Sen pääoire on huomattava, jatkuva ja toiminnallista haittaa aiheuttava pelko yhtä tai useampaa sellaista sosiaalista tai suoritustilannetta kohtaan, jossa henkilö joutuu tekemisiin vieraitten ihmisten kanssa tai mahdollisesti toisten tarkkailun kohteeksi.

Esiintymispelko on yleisin yksittäinen sosiaalisten tilanteiden pelko. Yliopisto-opiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan viidesosa kokee esiintymisen stressaavaksi. Jopa 30-50 prosenttia 12-17-vuotiaista raportoi jonkin merkittävän sosiaalisen pelon, kuitenkin ilman toiminnallisen haitan kriteeriä.

Korkeintaan vain parilla prosentilla kyse on varsinaisesta toimintaa estävästä pelosta. Näihin tapauksiin liittyy usein jokin muu samanaikainen ahdistuneisuushäiriö (esim. paniikkihäiriö, pakko-oireinen häiriö, määräkohteinen pelko, yleistynyt ahdistuneisuus-häiriö) tai joskus todetaan samanaikainen depressiivinen häiriö (esim. vakava tai pitkäaikainen masennustila). Seurantatutkimusten mukaan nuoruusiän sosiaalisten tilanteiden pelko esiintyy valtaosassa tapauksissa ennen myöhemmin kehittyvää vakavaa masennustilaa ja alkoholiriippuvuutta, ja sitä voidaankin seurantatutkimusten perusteella pitää näiden häiriöiden kehittymisen kannalta mahdollisena riskitekijänä.

Kirjallisuutta

Esiintymistaito
Aulanko, Mari (1997) Rohkeasti puhumaan. Luonteva esiintyminen. WSOY.
Koskimies, Riitta (2002) Asiantuntijan esiintymistaito. Finn Lectura.
Pelot ja fobiat
Arjas, Päivi (1997) Iloa esiintymiseen - muusikon psyykkinen valmennus. Atena.
Hellström, Kerstin & Hanell, Åsa (2003) Fobiat. Edita.
Toskala, Antero (1997) Pelot ja niiden voittaminen. WSOY.
Äänenkäyttö
Aalto, A.L. & K. Parviainen (1987). Auta ääntäsi. Otava.

Asiantuntijat:
FL Merja Almonkari, puheviestinnän lehtori, Jyväskylän yliopisto, kielikeskus
FM Riitta Koskimies, suomen kielen ja viestinnän lehtori, Turun kauppakorkeakoulu


Avainsanat: Esiintymisjännitys, Jännittäminen