Opiskelijan parempaa terveyttä

Syömishäiriöt

Tyytymättömyys omaan ulkonäköön, laihdutuskuurit, liikkuminen kaloreiden kuluttamisen tai oman kehon muokkaamisen vuoksi, tunnesyöminen ja satunnainen ylensyöminen ovat melko yleisiä ilmiöitä. Mistä siis voi tietää, koska on kyse syömishäiriöstä? Keskeisenä kriteerinä voidaan pitää arkisen toimintakyvyn sekä sosiaalisten suhteiden kärsimistä. Jos syömisen, painon ja ulkonäön tarkkailuun kuluu enenevässä määrin energiaa, syömiskäyttäytymiseen liittyy häpeää, itseinhoa, ahdistusta tai salailua, sosiaaliset tilanteet vaikeutuvat, elämä on pakkojen sekä sääntöjen sanelemaa, ruoka hallitsee elämää ja ravitsemustila heikkenee, on kyseessä todennäköisesti syömishäiriö.

Syömishäiriöt ovat kehon ja mielen sairauksia, jotka ilmenevät poikkeavana syömiskäyttäytymisenä, sosiaalisen elämän vaikeuksina sekä tunne-elämän ja fyysisen tilan muutoksina. Syömishäiriöt mielletään usein nuorten tyttöjen sairauksiksi mutta sairastuneiden joukossa on myös aikuisikäisiä sekä poikia/miehiä. Kaikista syömishäiriöön sairastuneista poikien ja miesten osuudeksi on arvioitu 10 %. Vuoden 2012 Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksessa 10 % naisopiskelijoista ja 3 % miesopiskelijoista koki, ettei heidän suhteensa ruokaan ollut normaali. Naisista 2 %:lla ja miehistä 0,2 %:lla oli todettu diagnostiset kriteerit täyttävä syömishäiriö. 

Syömishäiriön eri ilmenemismuodot

Syömishäiriö voi ilmetä oirekuvaltaan erilaisin tavoin ja jokaisen sairastuneen tarina on yksilöllinen, vaikka joitain yhdistäviä tekijöitä saatetaankin havaita. Syömishäiriöiden syntyyn on yhdistetty biologisia, psykologia ja sosiokulttuurisia tekijöitä. Yleensä syömishäiriön taustalla on nähtävissä haavoittunut itsetunto, tunne-elämän vaikeuksia, kuormittavia tai traumaattisia elämänkokemuksia sekä ulkonäölle annettu korostuneen suuri merkitys. Syömishäiriöpotilaan itsetunto rakentuu vahvasti syömisen kontrolloimisen sekä ulkonäön varaan. Syömishäiriö kehittyy usein ratkaisu- tai selviytymiskeinoksi psyykkiseen pahaan oloon, jota sairastunut ei muilla tavoin osaa käsitellä. Sairauden myötä suhde ruokaan, liikuntaan, ulkonäköön sekä itseen vääristyy ja syömishäiriö alkaa vähitellen hallita sairastuneen elämää.

Syömishäiriön tunnetuimpia ilmenemismuotoja ovat laihuushäiriö (anoreksia nervosa) sekä ahmimishäiriö (bulimia nervosa). Laihuushäiriön oirekuvaan kuuluvat vaikeus ylläpitää normaalia painoa, vääristynyt kehonkuva, pakonomainen syömisen kontrollointi, halu laihtua, lihomisen pelko sekä naisilla kuukautisten poisjäänti ja miehillä seksuaalisen halun ja toimintakyvyn lasku. Laihuushäiriöön sairastuneet pyrkivät säätelemään painoaan syömistä rajoittamalla, liiallisella liikunnalla tai oksentamalla. Laihuushäiriöpotilaalle laihduttaminen saattaa antaa kontrollin tunnetta, joka ympäristön antaman myönteisen palautteen kanssa saa pitämään tiukemmin kiinni syömishäiriöoireista.

Ahmimishäiriön oirekuvassa keskeisiä ovat jatkuvat ja viikoittaiset ahmimiskohtaukset sekä niihin liittyvä tyhjentämiskäyttäytyminen (oksentaminen, laksatiivien tai diureettien käyttö). Ahmimishäiriötä sairastava voi pyrkiä välttämään painonnousua myös runsaalla liikunnalla tai ajoittaisella paastoamisella. Ahmimishäiriössä ahmimiskohtauksiin liittyy hallinnantunteen menettämistä, salailua ja voimakasta itseinhoa.

Mikäli oireilu ei täytä laihuushäiriölle tai ahmimishäiriölle asetettuja diagnostisia kriteerejä, saattaa olla kyseessä epätyypillinen syömishäiriö. Tunnetuin epätyypillisten syömishäiriöiden muoto on ahmintahäiriö eli BED (binge eating disorder).  Ahmintahäiriö ilmenee toistuvina ahmimiskohtauksina ilman kompensaatiokäyttäytymistä. Epätyypilliset syömishäiriöt ovat yleisimpiä syömishäiriöitä - arvioiden mukaan niitä esiintyy 5-10 %:lla nuorista. Lähes puolet syömishäiriön vuoksi hoitoon hakeutuvista kärsii epätyypillisestä syömishäiriöstä.

Syömishäiriön vaiheet

Syömishäiriö syntyy vähitellen ja usein salakavalasti, minkä vuoksi sairauden tunnistaminen varsinkin alkuvaiheessa on haastavaa. Syömishäiriön alussa sairastunut ei useinkaan miellä itseään sairaaksi, ja hän saattaa nähdä syömishäiriöllä enemmän myönteisiä kuin kielteisiä vaikutuksia elämäänsä. Vähitellen syömishäiriö tiukentaa otettaan, ja sairastunut alkaa itsekin nähdä syömishäiriön aiheuttamat negatiiviset muutokset tunne-elämässään, fyysisessä voinnissaan, käyttäytymisessään sekä sosiaalisessa elämässään. Mieliala laskee, ruokailutilanteet muuttuvat ahdistaviksi, syömiseen liittyy pakkoja ja rutiineja, ruuan ja syömisen ajattelemiseen kuluu entistä enemmän energiaa, sosiaaliset suhteet vaikeutuvat, keho voi huonosti, keskittyminen vaikeutuu ja uni häiriintyy. Koska syömishäiriöoireet ovat yleensä kehittyneet ratkaisuksi psyykkiseen pahoinvointiin, on sairastuneen vaikea luopua oireista. Syömishäiriöoireista luopuminen aiheuttaa ahdistusta, jonka käsittelemiseen sairastuneen on löydettävä uusia keinoja voidakseen päästää irti syömishäiriöstä.

Syömishäiriöstä toipuminen on usein ylä- ja alamäkeä eikä takapakkeja kannata pelästyä. On myös mahdollista, että syömishäiriö muuttaa muotoaan ennen lopullista paranemista. Paranemisen kannalta merkittävää on sairauden myöntäminen ja avun hakeminen.  Riittävän tuen avulla sairastunut voi turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä normalisoida syömiskäyttäytymistään ja kohdata syömishäiriön taustalla piileviä vaikeita tunteita. Tuen tarve on jokaisella yksilöllinen - osalle sairastuneista riittää lyhyempi neuvonta- tai hoitojakso, osalla hoito on pitkäkestoisempaa ja sen toteuttamiseen osallistuu moniammatillinen työryhmä. Ulkoiset muutokset ovat yleensä sisäisiä muutoksia nopeampia, joten mielen toipumiselle on annettava riittävästi aikaa senkin jälkeen, kun syömiskäyttäytyminen on normalisoitunut ja keho toipunut.

Vaikka syömishäiriöt ovat usein pitkäaikaisia, vaikeita ja jopa hengenvaarallisia sairauksia, on ennuste kuitenkin suhteellisen hyvä. Tutkimusten mukaan 80 % sairastuneista toipuu niin hyvin, että voi elää normaalia elämää (Keski-Rahkonen, A; Charpentier, P; Viljanen, R (toim.). 2008. Olen juuri syönyt, läheiselläni on syömishäiriö. Duodecim). Mitä nopeammin sairastunut saa tilanteeseensa apua, sitä paremmat edellytykset paranemiselle on. Älä siis epäröi hakea apua, jos suhteesi ruokaan tuntuu ongelmalliselta!

Apua syömishäiriöiden käsittelemiseen:

Artikkelin kirjoitti neuvontapsykologi Marja Koskinen
6.10.2014


Avainsanat: Mielenterveys, Psyykkinen, Syömishäiriöt, Syömishäiriö