Siirry sisältöön
Hoidontarpeen arviointimme on valitettavasti ruuhkautunut, ja Self-verkkopalvelun asiointilomakkeet ovat osittain pois käytöstä. Jos et pääse käyttämään tarvitsemaasi lomaketta, pyydämme ottamaan yhteyttä puhelimitse. Pahoittelemme mahdollista haittaa.

Yleisin syy hampaiden vihlomiselle on ikenen vetäytyminen. Liian kovalla voimalla tai kovalla hammasharjalla harjaaminen ovat puolestaan tyypillisiä syitä ikenen vetäytymiseen ja hampaan vihlomiseen.

Vihlomisen syynä voi olla myös 

  • hammaskiilteen murtuma, 
  • hampaan reikä tai alkava reikä, 
  • hampaaseen tehdyn paikan ja hampaan välisen sauman aukeaminen, 
  • lohkeama, 
  • purennan aiheuttama ylirasitus tai 
  • hampaan eroosio eli kemiallinen liukeneminen.

Epämääräisempi, laajemmalla alueella esiintyvä vihlominen liittyy tavallisimmin hampaiden mekaaniseen tai kemialliseen kulumiseen. Aiheuttavina syinä voivat olla esimerkiksi virvoitusjuomien liiallinen käyttö, paljon happamia tuotteita sisältävä ravinto tai mahahappojen pääsy suuonteloon. Mekaanisen kulumisen syynä voi olla harjausvauriot tai kuluttava purenta.

Itsehoito

Hyvä harjaustekniikka ennaltaehkäisee ienvetäytymiä ja pitää happaman hammasplakin poissa. Käytä hampaiden harjaukseen pehmeää hammasharjaa tai sähköhammasharjaa. 

Harjaa hampaat fluorihammastahnalla aamuin ja illoin. Myös vihloville hampaille tarkoitetut hammastahnat saattavat lievittää oireilua säännöllisesti käytettynä. Tällaista tahnaa voi myös hieroa suoraan vihlovalle pinnalle, jolloin kipu vaimenee nopeasti.

Fluoripitoisten imeskelytablettien tai fluoripurskuttelujen käyttö vahvistaa hampaan pintaa ja siten vähentää vihlomista. 

Kannattaa välttää hampaiden harjausta välittömästi ruokailun jälkeen. Sen sijaan hampaat voi huuhdella vedellä ja nauttia ksylitolipurukumin tai -pastillin ruuan plakkibakteerien aiheuttaman happohyökkäyksen katkaisemiseksi.

Vältä happamien ruoka-aineiden usein toistuvaa käyttöä. Happamia ruoka-aineita ovat sellaiset, joilla on matala pH-arvo. Tällaisia ovat esimerkkejä virvoitusjuomat, light-juomat, urheilu- ja energiajuomat, erilaiset mehut, kuten appelsiini- ja omenatäysmehut, marjamehut, sitrushedelmät sekä etikkaa sisältävät ruoat.

Milloin hoitoon?

Mikäli hampaiden vihlominen jatkuu ja häiritsee elämää, ota yhteyttä YTHS:n palvelupisteeseen tutkimusajan varaamiseksi.

Hoito

Ikenien vetäytymisen vuoksi vihlovat hampaat voidaan tarvittaessa käsitellä fluorivalmisteilla ja/tai vihlomista ehkäisevillä aineilla, mutta tärkeintä on tarkistaa oma harjaustekniikka.

Jos vihlomisen syy on hampaassa oleva reikä tai alkava reikä, selvitetään, voidaanko reiän eteneminen vielä pysäyttää vai vaatiko se paikkaushoitoa. Mikäli eteneminen on vielä pysäytettävissä, hoidetaan sitä tehostamalla hampaiden puhdistusta ja lisäämällä fluorin käyttökertoja.

Purennan aiheuttamat rasitukset ja niiden syyt selvitetään suun tutkimuksen yhteydessä. Hoitotoimenpiteet esimerkiksi puremalihasten rentoutus, stressinhallinta tai purentakisko valitaan tilanteen mukaan.

Jos hampaassa on pintahalkeama eli mikrofraktuura tai lohkeama, voidaan lohjennut hammas tai lohkeamassa oleva hampaan osa korjata esimerkiksi yhdistelmämuovilla.

Tietolähteet: Duodecim: Terveysportti, Lääkärin tietokanta

YTHS Hammaslääkäri / 22.2.2023

Palvelut käytössäsi

Ajanvaraukset
Ajanvaraus