YTHS

Sivutoimipisteet

YTHS järjestää perusterveydenhuollon palvelut toimipiiriinsä kuuluvien yliopistojen ja korkeakoulujen sivutoimipisteissä opiskeleville perustutkinto-opiskelijoille.  Sivutoimipisteiden palveluja ovat oikeutettuja käyttämään vain näissä koulutuksissa opiskelevat opiskelijat.

Joissakin tapauksissa YTHS joutuu ohjaamaan tähän erityisryhmään kuuluvat opiskelijat hoitoon toisella paikkakunnalla olevaan toimipisteeseensä, jolloin opiskelijalla on oikeus saada matkakulujen korvaus halvimman opiskelijalipun mukaisena. Ohjeen matkalaskuun saa yhteyshenkilöltä. Matkakorvauksia ei makseta, jos opiskelija hakeutuu omatoimisesti käyttämään muiden toimipisteiden palveluita.

Yhteystiedot

Kokkola

Ostopalveluina järjestettävät terveydenhoitopalvelut on tarkoitettu ainoastaan Jyväskylän yliopiston alaisessa Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa kasvatustieteen, kemian, sosiaalityön ja tietotekniikan maisterikoulutuksessa opiskeleville opiskelijoille.

Palveluista saat tarkempaa tietoa:

amanuenssi Anne Erkkilä, puh. 06 829 4230 (kasvatustiede), kurssisihteeri Anu Rantamäki, puh. 06 829 4265 (kemia), osastosihteeri Kati Komulainen, puh. 06 829 4211 (sosiaalityö) ja kurssisihteeri Piia Hietanen, puh. 06 829 4288 (tietotekniikka)

 

Lahti

Helsinki-Espoon terveyspalveluyksikön ostopalveluina järjestämät palvelut on tarkoitettu ainoastaan Helsingin yliopiston Bio- ja ympäristötieteelliseen tiedekuntaan kuuluvan ympäristöekologian osaston, valtiotieteelliseen tiedekuntaan kuuluvan kaupunkitutkimuksen maisteriohjelman, Aalto-yliopiston Teknillisen korkeakoulun ympäristötekniikan ja tuotantotalouden DI-tutkinto-ohjelmien opiskelijoille sekä LTY:n tuotantotalouden TUDI-ohjelmassa opiskeleville. 

Palveluista saat tarkempaa tietoa:  
Yleisterveys: Terveystalo
  terveydenhoitaja Tarja Tenhonen, lääkäri Matti Varimo, puh. 030 633 9560
  Hämeenkatu 15, 15110 Lahti
Suunterveys: Kymppihammas Oy, puh. 03 781 3750
  Rautatiekatu 21 B III krs, 15110 Lahti
 

Mikkeli

Ostopalveluina järjestettävät terveydenhoitopalvelut on tarkoitettu ainoastaan Aalto-yliopiston Helsingin kauppakorkeakoulun alaisessa Mikkelin toimipisteessä kauppatieteen kandidaatin tutkintoa ja Itä-Suomen yliopiston Nuorisokasvatuksen maisteriohjelmassa opiskeleville.

Palveluista saat tarkempaa tietoa:  
Yleisterveys ma-pe 8.00-16.00: Terveystalo Mikkeli
  Maaherrankatu 19, puh. 030 6000

Suunterveys

terveydenhoitaja puh. 043 820 2433 (suora)

Mikkelin Hammaslääkärikeskus Oy, puh. 015 761 0100
Mikonkatu 3, II krs, 50100 Mikkeli

 

Pietarsaari

Pietarsaaren terveyspalvelut on tarkoitettu ainoastaan Pietarsaaressa Åbo Akademin Österbottens Högskolan alaisessa Barnträgårdslärarinstitutissa lastentarhanopettajan perustutkintoa suorittaville opiskelijoille.

Palveluista saat tarkempaa tietoa: Terveydenhoitaja Åsa Björk, puh. 06 786 1111

 

Pori

Porin ostopalveluina järjestettäviä terveydenhoitopalveluja voivat käyttää vain Porin yliopistokeskuksen opiskeluoikeuden saaneet ja oman ylioppilaskuntansa jäsenmaksun maksaneet opiskelijat.

Tarkempia tietoja antaa terveydenhoitaja Eija Tarri puh. 02 621 3943, eija.tarri(at)pori.fi

Terveydenhoitajan vastaanotto ilman ajanvarausta ma ja ke klo 10-11
  ajanvarauksella ma-to klo 8-16 ja pe klo 8-14
  Pohjois-Porin terveysasema
  Siltapuistokatu 2, 2. krs, huone 5
  Toimipiste on aivan Porin yliopistokeskuksen vieressä.
  Sisäänkäynti pääovesta.
  Tietoja antavat myös Tampereen toimipisteen vastaavat toimihenkilöt.

YTHS:n lääkärien neuvontapuhelin vastaa arkisin klo 11.30-12.30 puh. 046 710 1055.

Suunterveyspalveluihin voit varata ajan Pohjois-Porin hammashuollosta puh. 02 621 3953

 

 

Raahe

Terveydenhoitajan, yleislääkärin ja suun terveydenhuollon palvelut on tarkoitettu Oulun yliopiston alaisessa digitaalisen median, ohjelmistotuotannon ja tietoturvan maisteriohjelmissa sekä diplomi-insinöörikoulutuksessa opiskeleville.

Yleisterveyden palvelut: Raahen terveyskeskuksen työterveyshuolto
  Rantakatu 4, 92100 Raahe
  Kiireelliset ajanvaraukset klo 8-12 ja muut klo 10-15
  puh. 439 4520
Suunterveyden palvelut: YTHS:n Oulun toimipiste
  Yliopistokatu 1 A, 90570 Oulu
  Matkakulut korvataan halvimman opiskelijalipun mukaisena
Palveluista saat lisätietoa Ulla-Maija Raasakka, puh. 08 210 1250 tai yliopisto(at)ratol.fi
 

Ylivieska

Terveydenhoitopalvelut on tarkoitettu Oulun yliopiston alaisessa ohjelmistotuotannon ja mobiilipalveluiden maisteriohjelmissa Ylivieskassa, Haapavedellä ja Nivalassa opiskeleville.

Yleisterveyden palvelut: TUTKO Ylivieska
  Närhitie 2, 84100 Ylivieska
  Puh. 08 425 909 klo 8-16
Suunterveyden palvelut: YTHS:n Oulun toimipiste
  Yliopistokatu 1 A, 90570 Oulu
  Matkakulut korvataan halvimman opiskelijalipun mukaan
   
Palveluista saat tarkempaa tietoa: Eija-Riitta Niinikoski, puh. 08 4433 90, gsm 040 568
  0467
 
 

 

 

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö | Töölönkatu 37 A 00260 Helsinki | Toimipisteiden osoitetiedot | Sivukartta