Allergiaoireet

Kutiavatko silmät? Vuotaako nenä? Aivastuttaako? Kevät tulee ja allergiakausi alkaa.

Allergista nuhaa tai silmätulehduksia esiintyy noin 20 - 30 %:lla lapsista ja nuorista aikuisista. Osalla väestöstä allergiaoireet ovat hankalia, pitkäkestoisia ja voimakkaita, jolloin lääkärin apu on tarpeen. Osalle oireet ovat lieviä ja saattavat tulla esiin aika ajoin, heille riittää yleensä itsehoito käsikauppalääkkeillä.

Jaksottaisen allergisen nuhan ja silmäoireiden aiheuttajia ovat pääasiassa tuulipölytteisten kasvien siitepölyt. Kevään ja alkukesän oireiden syynä ovat lehtipuut, keskikesällä heinäkasvit ja loppukesällä erityisesti pujo. Siitepölyn määrä vaihtelee päivittäin mm. sääolojen vuoksi. Vuosittain siitepölykaudet ovat erilaisia.

Allerginen silmätulehdus

Oireita ovat silmien punottelu, kutina ja vetistys. Myös sidekalvojen ja luomien turvotusta esiintyy.

Allergian luontevin hoito on oireen aiheuttajan välttäminen. Se ei ole aina mahdollista (esim. siitepölyt), jolloin turvaudutaan lääkkeisiin.

Hoito:

Apteekista voi ostaa ilman reseptiä saatavia ns. käsikauppalääkkeitä. Mikäli lääkityksen tarve on runsasta, kannattaa varata aika lääkärille. Reseptilääkkeet ovat samoja, mutta tulevat pitkäaikaiskäytössä halvemmiksi.

Natriumkromoglikaatti- silmätipat ovat turvallinen antiallerginen lääkitys. Tätä vaikuttavaa lääkeainetta on mm. Lomudal-, Lecrolyn - ja Glinor - nimisinä. Silmätippoja voi käyttää avatusta pullosta kuukauden ajan. Kertakäyttöpipettejä, jotka ovat säilöntäaineettomia ja sopivat piilolasien kanssa, on myös saatavilla. Käsikauppalääkkeiden pakkauksissa on tarkat annosteluohjeet. Antihistamiinit ovat suun kautta otettavia lääkkeitä, jotka auttavat sekä silmä- että nuhaoireisiin. Niitä voi käyttää tilapäisesti tai säännöllisesti. Käsikaupassa antihistamiineja on lukuisilla kauppanimillä. Vaikuttavina aineina on mm setiritsiini, loratadiini, ebastiini ja akrivastiini. Kaikkien vaikutus on sama. Apteekin henkilökunta opastaa.

Allerginen nuha

Oireita ovat aivastelu, nenän kutina, lisääntynyt eritteiden vuoto joko ulos tai nenänieluun ("limaa kurkussa") ja nenän tukkoisuus.

Hoito:

Oireen aiheuttajien välttäminen ja tarvittaessa lääkehoito.

Natriumkromoglikaatti -nenäsumute ei tehoa yhtä hyvin nuhaan kuin vastaavat silmätipat silmäoireisiin.

Käsikaupassa on tehokkaampia sumutteita; mm. Beclonasal aqua, Beconase, Flixonase, Nasofan ja Nasocort.  Niiden vaikuttavana aineena on kortikosteroidi, jota on käytetty reseptilääkkeenä vuosikymmeniä allergiseen nuhaan turvallisesti hyvin tuloksin.

Aiemmin mainittuja antihistamiinivalmisteita voi käyttää myös allergisen nuhan oireisiin joko pelkästään tai nenäsumutteiden rinnalla.

Yliherkkyysnuhilla on taipumus lievittyä tai jopa hävitä vuosien mittaan. Toisaalta ajan myötä allerginen nuha voi joillakin muuttua ympärivuotiseksi. Allergisen silmätulehduksen ennuste on hyvä.

Milloin  sitten  lääkärille?

  • jos oireet ovat pitkäaikaiset ja tarvitset lääkkeitä säännöllisesti esim. koko siitepölykauden ajan (tällöin reseptillä lääkitys tulee halvemmaksi)
  • käsikauppalääkkeet eivät auta
  • mukaan tulee myös yskää ja/tai ahdistusoireita
  • silmät rähmivät selvästi
  • nuhaan liittyy poskiontelotulehdukseen viittaavina oireina särkyä poskipäissä tai otsalla

 Artikkelin laati: ylilääkäri Pirjo Paananen


Avainsanat: Allergiat