Istu vähemmän - voit paremmin

Tiesitkö, että istumisen säännöllisellä tauottamisella ja lyhyillä liikuntatuokioilla on positiivisia terveysvaikutuksia? Suositus on, että tuolista noustaan ylös pari kertaa tunnissa.

  • Jo muutaman minuutin seisominen nostaa kehosi energiankulutusta 10–13 prosenttia.
  • Seisominen virkistää myös aivojen verenkiertoa.
  • Seisominen parantaa verensokeriarvoja sekä laskee kolesterolia.
  • Lyhyet tauot ennaltaehkäisevät istumisen aiheuttamia vaivoja tehokkaasti.
  • Käveleminen kuluttaa 3–5 kertaa enemmän kuin istuminen.
  • Säännöllisesti toistetut seisomisjaksot saattavat viedä vyötäröltäsi jopa neljä senttiä!

Vyötärön ympärys ja takamus pienenee, kun vähentää istumista. Samalla ajatus kirkastuu ja mieli virkistyy, kun verenkierto paranee.

Pylly ylös -hankkeen tavoitteena on vähentää ja tauottaa aktiivisesti istumista. Hankkeen avulla pyritään myös vaikuttamaan tilasuunnitteluun, jotta seisominen olisi mahdollista opiskelu- ja työpäivän aikana.

 

Pitkään jatkuva istuminen syö terveyttäsi

Tutkimustulosten mukaan yli 6-8 tunnin päivittäinen istuminen on terveysriski liikuntaharrastuksesta huolimatta. Istuminen on useimmille lihaksille lähes täydellinen lepotila. 

Istuminen:

  • Lihottaa
  • Lisää napostelua tv:n ääressä
  • Väsyttää
  • Hidastaa aineenvaihduntaa
  • Aiheuttaa niska-, hartia- ja selkävaivoja
  • Altistaa sydän- ja verisuonitaudeille sekä kakkostyypin diabetekselle

Kuntoliikunta ei kompensoi runsaan istumisen haittoja. On tärkeää liikkua, mutta samalla on tärkeää vähentää istumisen määrää. 

 

Pylly ylös -kampanja ehdolla Vuoden Terveysteoksi (7.12.2016)

Pylly ylös -kampanja saanut yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa lisäämään taukoliikkumista (Turun yliopiston tiedote 13.2.2015)

Health Awards -finalistileima

Näin vähennät ja tauotat istumista:

  • Puhu aina puhelimeen seisten, tee samalla 10 kyykkyä.
  • Keskeytä istuminen puhelinhälytyksen avulla.
  • Nouse seisomaan kahvitauon ajaksi.
  • Valitse portaat hissin sijaan.
  • Pyöräile, kävele tai  skeittaa matkat kotoa luennolle.
  • Seiso bussissa.
  • Jää bussista yksi pysäkki aikaisemmin pois
  • Käytä jumppapalloa tuolina.